 |
 |
Historia
Vuonna 1975 Ilkka Kulmala ja Matti Peltonen perustivat yrityksen, Kuvakulma Kulmala & Peltonen. Liiketoiminta kasvoi valokuvauksesta täyden palvelun AV- ja fototaloon studioineen ja kuvanvalmistuksineen.
1980-luvulla mukaan tulivat tietokoneiden ohjaamat multivisioesitykset. Kuvakulmassa kehitettiin aikaansa edellä ollut Diarect -järjestelmä, joka oli aivan ylivertainen kilpailijoihin nähden. Vuosikymmenien myötä toiminta on kehittynyt kokonaisvaltaiseksi kuva- ja äänitekniikan eri osa-alueet sisältäväksi liiketoiminnaksi.
IT-osaaminen ja siihen panostava kehitystyö alkoi näkyä 1990-luvun puolivälistä eteenpäin erityisesti AVACK -ohjelmistoissa ja AVACK 2000 -käyttöliittymässä sekä nykyisissä verkkopohjaisissa esitysratkaisuissa esim. valvomoympäristöissä. Hervannan ostoskeskuksessa sijainnut valokuvausliikkeen liiketoiminta myytiin 2001. Keväällä 2005 yhtiön nimi muutettiin AVACK Oy:ksi.
AVACK Oy on kehittynyt vuonna 1975 perustetusta Kuvakulma Kulmala & Peltonen Ky:stä merkittäväksi valtakunnalliseksi viestintäratkaisuja tuottavaksi asiantuntijaorganisaatioksi. Kasvun on mahdollistanut innovatiivinen osaaminen, alan kehitystä ennakoiva visiointikyky ja asiakaslähtöinen toimintatapa. |
|
 |
|